MONEEN koulutus-/valmennuskokonaisuuteen kuuluu vierailuja ja jopa viikonkin mittaisia opintomatkoja. Sellainen kuului myös 1990-luvun lopulla espoolaisille rehtoreille suunnattuun pd-rehtorikoulutukseen, jota veti mm. Jorma J. Ahonen.
ME noin 20 matkaanlähtijää pidimme yhteisen istunnon, jossa pohdimme yhdessä, mitä kukin haluaa matkalla Iso-Britanniaan oppia. (Nykykielellä: keksimme siis oman kysymyksen oman kiinnostuksemme pohjalta.)
Sovimme, että jokainen hankkii tavalla tai toisella siihen vastauksen (vrt. tutkiva ryhmä) ja että sitten jaamme ne vastaukset toisillemme.
Mutta emme vain toisillemme, vaan koska olin tuohon aikaan Luokanopettaja-lehden päätoimittaja, varasi näin yhteistoiminnallisesti tuotetulle raportille tilaa joulukuun kehdessä kolme aukemaan. Näin jaoimme oman "tutkimusmatkamme" tulokset myös kaikille muille tuon lehden lukijoille. Jokainen matkalle lähtenyt kirjoitti oman osuutensa, kuvitti juttua omilla kuvillaan ja pohti jutussa myös mitä voisimme englantilaisilta oppia ja mitä he meiltä (vrt. NPDL).
Tutkimuskysymyksiämme olivat mm.
- Millainen on oppilaan koulupäivä?
- Millaisia koulurakennukset ovat?
- Millainen on brittikoulun rakenne? Entä koulutusjärjestelmän?
- Miten testaus toimii?
- Kuinka Ofstead-tarkastukset koetaan?
- Millainen on opettajan palkka, työ ja viihtyvyys?
- Millaisia koulukirjastot ovat?
- Miten koulua ja koulutoimea johdetaan?
- Millainen on johtokunnan rooli?
- Miten koti ja koulu tekevät yhteistyötä?
- Miten erityisopetus toteutetaan.
KOKOSIMME lopuksi muistiin yhdessä ideat, joita saimme ja mitä me voisimme antaa. Briteistä olisimme halunneet tuoda Suomeen
- oppilaiden käytöksen,
- tapakasvatuksen
- oppilaiden käytön opastustehtävissä
- kodin ja koulun yhteistyömuotoja
- ylpeyttä omasta koulusta
- oppilastöiden esillepanotaidon
- vieraiden vastaanottoon paneutumisen
- pienten koululaisten toiminnallisen, monipuolisen pihan
- muiden(kin) kuin oppikirjojen käytön
- iskulauseet
- turvallisuuslistan
- kirjaston toimintaideoita
- kauniin somistuksen ja sisustuksen
- viisi suunnittelupäivää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti