2000-luvun toimintakulttuuriin kuuluu, että minun kasa on myös sinun kasa. Ja päinvastoin. Kokoan tähän blogiin sellaisia työtapaideoita, jotka ovat kolahtaneet minuun hyvin suunnitelluissa koulu-tustilaisuuksissa ja/tai joista minulla on itselläni hyviä kokemuksia kouluttajana. Tavoite on saada kokoon sata älykästä työtapaa ja kuvata ne niin, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa.
ÄLYKKÄITÄ? Tarkoitan älykkäällä työtavalla sellaisia menetelmiä, jotka innostavat vaativaan kuunteluun, dialogiin ja toisilta oppimiseen. Usein ne ovat toiminnallisia. Työtavat ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä. Ensimmäisiksi olen poiminut sellaisia, joita olen ajatellut käytettäväksi juuri kalenterissa olevissa tilaisuuksissa, mm. opetussuunnitelman päivitystyössä ja johtamiskoulutuksessa. Naputtelen kuvauksia pikku hiljaa.
Useitä työtapoja voi käyttää koulutuksessa moneen eri tarkoitukseen. Ne luokitellaan tunnisteiden avulla: tutustumiseen, informaation haltuunottoon, osaamiseen näyttöön, reflektioon jne.
Kaikki palaute on tosi arvokasta-ja vinkit muista älykkäistä työtavoista otetaan ilolla vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti