96: Hyvä luento: hieman retorikkaa

RETORIIKKA

Retoriikan tehtävänä on tarjota erilaisia kielellisiä vakuuttamisen keinoa, joita käyttämällä puhuja saa houkuteltua ja taivuteltua yleisön puolelleen.

Moni pitää retoriikkaa pettämisen ja imartelun taitona, mutta muun muassa antiikin ajan Aristoteles uskoi sen hyötyyn. Hänestä vaikuttamisen salaisuus piili kolmessa tekijässä: logoksessa, ethoksessa ja pathoksessa.

Logos tarkoitti puheen sisältöä. Oma näkemys tuli esittää loogisesti järkevänä. Väite yksin ei riittänyt, vaan se oli perusteltava ja perusteluille tuli olla todisteet.

Ethos liittyi puhujan luonteeseen: puhujan oli vakuutettava kuulijat siitä, että on hän hyvä ihminen ja kuulijoidensa puolella.

Pathos oli kuulijan mielentila. Eettisesti puhuvan piti esittää järkevä ajatuksensa niin, että se herätti kuulijoissa tunteita ja innostusta.

Retorisesti taitava puhuja vakuuttaa siis kuulijat siitä, että hänen esittämänsä asia on tärkeä. Hän saakuulijat tuntemaan, että heitä on kohdeltu kunnioittavasti, ja tarttumaan toimeen.

Puhetaidon opettajat ovat antaneet monenlaisia vinkkejä.

• Puhe pitää suunnitella ja jäsentää hyvin. Kaikkea ei kannata ottaa mukaan puheeseen – vain se, mikä on loogista. 
• Puheen tulee olla selkeä ja looginen, mutta myös jännittävä ja hauska. Kielikuvia, esi- merkkejä ja tarinoita on suositeltu. 
• Puhe pitää esittää, ei lukea. 
• Esitykseen kuuluu koko oman habituksen miettiminen rekvisiittoineen (esim. pukeutuminen)
• Esitys pitää mukauttaa yleisön odotuksiin ja tarpeisiin. Oma näkemys tulee esittää niin, että se tukee kuulijoiden arvoja ja pyrkimyksiä ja vakuuttaa, että juuri nyt on oikea aika toimia. 
• On vedottava kuulijoiden jaloimpiin vaikuttimiin. 
• Tärkeät asiat tulee toistaa. 
• Yleisöä pitää osata lukea, jotta osaa tarpeen mukaan muuttaa strategiaa.

Retoriikkaa sovelletaan paitsi julkisessa puheessa myös kahdenkeskisissä keskusteluissa, joissa yritetään suostutella toista tekemään jotain.

(Puro, 2005; Torkki, 2006; Seneca, 2011; Quintilianus, 2014.)

97: Mentorointi

Pieni opas mentorointiin
Martti Hellström, Heikki Parkatti ja Eija Valanne 


Työstä nouseva osaaminen on taas nostettu kunniaan. Siksi tässäkin oppilaitosjohdon koulutusohjelmassa toivotaan, että jokainen kurssilainen löytää itselleen kokeneemman johtajan, mentorin, joka suostuisi jakamaan osaamistaan nuoremmalleen, aktorille.

MENTOR-KÄSITTEEN TAUSTAA 

Mentori-termi palaa kreikkalaiseen taruun, jossa Oidipus jätti poikansa ystävänsä (Mento- rin) kasvatettavaksi. Taustalla on ajatus, että ihminen oppii taitoja, tapoja ja arvoja suoraan henkilöltä, jota hän arvostaa. Mentorointi on tänään suosittu tapaa siirtää ns. hiljaista tietoa niin liike-elämässä kuin mm. yliopistoissakin. Opiskelijamaailmassa sitä vastaa monelle tuttu tutorointi.


Mentoroinnin ideana on lyhyesti se, että kokeneempi auttaa kokematonta, ekspertti novii- sia. Mentoria voidaan kuvataan myös sanoilla työkummi, ohjaaja, keskustelukumppani, valmentaja, seniori ja sparraaja. Siinä siirretään kokemusta, vaikka luentoja ei pidetäkään.
Mentoroinnissa opitaan pääosin keskustelemalla työstä. Mentorilla ja aktorilla on siis kes- kustelusuhde. Mentori auttaa aktoria kuuntelemalla ja keskustelemalla asioista, jotka akto- rille ovat kulloinkin ajankohtaisia.


Mentori ei luennoi eikä ratkaise aktorin puolesta tämän ongelmia. Hänen tehtävänsä on houkutella aktori näkemään monia mahdollisuuksia toimia, ei vain sitä, mikä ensimmäise- nä nousee mieleen..


KUKA VOI OLLA MENTORI?
Mentori ja aktori voivat olla samasta tai eri organisaatiosta, jopa eri toimialoilta.

Oleellista on, että hän on ainakin jonkin verran kokeneempi. Mentorilta ei odoteta teoriaa. Hän kertoo omista arjen kokemuksistaan, sekä onnistumisista että epäonnistumisista


MIHIN MENTORI SITOUTUU?
Mentori sitoutuu ammatilliseen keskusteluun aktorin kanssa. Keskustelunaiheet sovitaan yhdessä ja mielellään ennen tapaamista. Toki kaiken saa ottaa puheeksi, spontaanistikin. Keskustelun tarkoitus on aina tukea aktorin omaa kasvua ja rohkaista häntä tarttumaan haasteisiin toivottamalla Pauli Aalto-Setälän tapaan ” onnea itse valitsemalle tielle”. Jos suunta tuntuu mentorista vaaralliselta, hän tietenkin sen sanoo.


MITÄ MENTORI TÄSTÄ HYÖTYY?
Mentorointi on aina mahdollisuus jakaa omaa osaamistaan nuoremmille. Moni kokenut johtaja kokee sen myös eettiseksi velvollisuudekseen. Sitä paitsi ammatillinen keskustelu nuoremman kollegan kanssa antaa varmasti uutta virtaa vanhemmallekin. Mentorointi on mentorille mahdollisuus ammatilliseen ja omaa työtä koskevaan keskusteluun tulevan alan asiantuntijan kanssa. Ääneen ajattelu selkiyttää usein omiakin ajatuksia.
Symbolisena korvauksena mentorityöstä saa lisäksi OPEKOlta todistuksen. 


MIHIN AKTORI SITOUTUU?
Aktori on tässä parityössä aktiivinen osapuoli.
1. Hän etsii mentorin.
2. Hän sopii tapaamisajankohdat.
3. Hän ottaa yhteyttä.
4. Häne sittää aiheet keskusteluille.
5. Monessa mielessä on suositeltavaa kirjata sopivalla tavalla ylös sovitut pelisäännöt
ja ehkä jopa käytyjä keskusteluja.
6. Mentoril aatii keskusteluista kouluttajalle tiiviin raportin.

 

MITEN KESKUSTELUT TOTEUTETAAN
Mentori ja aktori sopivat käytännön järjestelyt keskenään. Tapaamiset voidaan järjestää työpaikoilla, jolloin kumpikin saa kokreettista kosketusta toisen tapaan tehdä töitä. Kun aktori on löytänyt itselleen mentorin ja saanut hänet ottamaan tämän tärkeän ammatillisen kummin tehtävän vastaan, sovitaan ensimmäinen tapaaminen. Aikaa olisi hyvä varata ainakin kaksi tuntia.
Keskusteluja tulee käydä vähintäin kaksi.

Ensimmäisellä kerralla sovitaan pelisäännöt: kuinka monta kertaa tavataan ja kumpi ottaa yhteyttä. Aktorin olisi tärkeää kertoa, millaiseen ammatilliseen kasvuun hän erityisesti toi-
voo saavansa tukea. Sekin on hyvä puhua auki, että keskustelut ovat ehdottoman luotta- muksellisia.


Aktoria kiinnostaa usein mentorin työympäristö, tavallisen työpäivän kulku, vastuualueet ja urakehitys. Niin ikään aktoria saattaa askarruttaa, millaisia ovat todelliset työelämän vaa- timukset suhteessa omaan osaamiseen ja valmiuksiin. Konkreettiset neuvot ja vinkit tai omat kokemukset ovat aina arvokkaita.


Tapaamisten teemat sovitaan etukäteen, ja aktor valmistautuu tapaamiseen sovitulla tava- lla. Yhdelle tapaamiselle kannattaa varata aikaa pari tuntia. Mentorin ja aktorin mahdolli- suudet ja resurssit asettavat toiminnalle rajat.


Viimeisella kerralla on hyvä käydä lyhyt palautekeskustelu siitä, kuinka mentorointi sujui mentorin ja aktorin mielestä ja kuinka tällaista työtapaa voisi kehittää yhä paremmaksi.


Joskus mentorsuhde joudutaan päättämään ”kesken” esimerkiksi aikatauluista tai työolo- suhteista johtuvista syistä. Joskus keskustelusuhde jatkuu virallisen jakson jälkeen epävi- rallisena. On kuitenkin tärkeää, että siitä erikseen sovitaan.

98: Erikoisagenttitoiminta

ERIKOISAGENTTITOIMINTAA LAPPEENRANNASSA
- esittelynHundrED-hanketta varten

Tavoite: Edistää koulun yhteisöllisyyttä, osallistaa oppilaita koulutyöhön laaja-alaisemmin sekä edistää monia laaja-alaisia taitoja, kuten oppimaan oppimisen taitoja, osallistumista ja vaikuttamista, kulttuurista osaamista, vuorovaikutusta ja ilmaisua, tieto- ja viestintäteknistä osaamista sekä yrittäjyyttä. Antaa oppilaille ja opettajille mahdollisuus kokeilla koulussa jotakin ihan uutta ja luovaa. Aktivoida oppilaat mukaan ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan toiminnallisia ja aktivoivia opetustuokioita sekä löytämään juuri heille soveltuvia oppimisen tapoja.

Lappeenrantalaisessa koulussa toimii jo kolmatta vuotta erikoisagenttitoiminta, jossa yläluokkien oppilaat toimivat koulupäivän aikana apuopettajina pienemmille. Yläluokkien oppilaita on pyydetty arvioimaan omia vahvuuksiaan, sellaisia tietoja, taitoja, kykyjä, joita he haluaisivat opettaa muille. Kun yläluokan oppilas lähtee mukaan oppilasagenttitoimintaan, hänet koulutetaan ennen ohjaustyön alkamista.

Koulutus sisältää ryhmätoiminnan perusteita ja harjoituksia sekä monipuolisiin oppimismenetelmiin tutustumista ja niiden harjoittelua. Kouluttajina toimivat aikaisempina vuosina oppilasagenttina toimivat yläluokkien oppilaat ja opinto-ohjaaja. Koulutuksen jälkeen oppilasagentit pääsevät auttamaan pienempiä oppilaita. Tämä työ tuo erikoisagenteille itselleen iloa ja itseluottamusta. Jokaisesta ohjaustunnista kunkin tunnin opettaja antaa tietenkin hymyn Wilmaan.

Yksi erikoisagenttitoiminnan keskeinen tavoite on myös saada uusia kavereita ja välittää viestiä, että oppiminen on hauskaa ja että oppia voi monella erilaisella tavalla.

Tulevaisuuden tavoitteet: Laajentaa toimintaa siihen suuntaan, mihin oppilaat sitä haluavat laajentaa.

99: Pariopettajuus

LAINATTU teoksesesta: Opettajan didaktiikka

Yhteisopettaminen

Opettajankoulutuksessa pyritään sellaisen työkulttuurin omaksumiseen, jossa osaaminen jaetaan ja kollegaa tuetaan hänen työssään. Käytännössä tämä ilmenee muun muassa siten, että suuri osa opetus- harjoitteluista toteutetaan pariharjoitteluina. Yleisopetuksen piirissä yhteisopettajuus tai samanaikaisopettajuus ei ole ollut kovin yleis- tä, olkoonkin että siitä on kirjoitettu ainakin 1970-luvulta lähtien. Erityisopettajat ovat tottuneita toimimaan samanaikaisopettajina. Opetusharjoittelun yhteydessä opiskelijat ilmaisivat suurimpien hyö- tyjen tulevan yhteisestä ideoinnista ja pohdinnasta sekä vastuun ja- kamisesta. Suurimpina ongelmina pidettiin epäselvyyksiä toiminnan ajantasaisuudessa, temperamenttieroja, opetustapojen erilaisuutta ja yhteissuunnittelun hitautta. Kuitenkin opiskelijat toivoivat saavansa tietoa samanaikaisopetuksesta ja monet olivat halukkaita itsekin toi- mimaan samanaikaisopettajina tulevaisuudessa. (Ks. Maaranen & Jyrhämä, 2016.)

Thousand, Villa ja Nevin (2006) luokittelevat samanaikaisopetuksen neljään eri tapaan tai malliin: avustava samanaikaisopetus, rinnakkainen samanaikaisopetus, täydentävä samanaikaisopetus ja tiimiopetus.

Avustava samanaikaisopetus tarkoittaa sitä, että yhdellä opetta- jalla on pääasiallinen vastuu opetuksen suunnittelusta ja toteutuk- sesta. Toinen opettaja taas antaa tukea jollekin tai joillekin oppilail- le. Tässä mallissa on mahdollista, että henkilöiden roolit vaihtuvat.

Rinnakkainen samanaikaisopetus tarkoittaa tilannetta, jossa kak- si opettajaa opettaa kahta eri ryhmää oppilaita samanaikaisesti samassa tilassa. Rinnakkaisen samanaikaisopetuksen etu on se, että opettaja-oppilassuhde pienenee, joten opettajalla on enemmän mah- dollisuuksia oppilaan yksilölliseen kohtaamiseen. Opettajat voivat opettaa samaa tai eri sisältöä tässä mallissa. Ryhmäjako voidaan teh- dä eri perusteilla, eikä ryhmien tarvitse olla samankokoiset.

Täydentävällä samanaikaisopetuksella tarkoitetaan sitä, että vaikka yksi opettaja ottaa päävastuun opetuksesta, myös toinen opettaja tuo oman osaamisensa tilanteeseen. Esimerkiksi toinen opettaja voi muotoilla opetettavan asian tai lauseen uudelleen auttaakseen oppi- laita ymmärtämään sen paremmin.

Tiimiopetuksella viitataan opetukseen, jossa opettajat jakavat vastuun suunnittelusta, opettamisesta ja arvioinnista yhteisten tun- tien osalta. Tiimiopetuksessa opettaminen sujuu saumattomasti, ”kuin tanssi”. Tiimiopetukseen pääseminen voi viedä oman aikansa ja vaatia ensin edellisten samanaikaisopetusmallien harjoittamista.

Ahtiainen ja kollegat (2011) ovat kirjallisuuden perusteella muo- dostaneet seuraavan taulukon, jossa samanaikaisopetuksen mallit on luokiteltu kuuteen toimintatapaan (ks. taulukko 2).

Taulukko 2. Samanaikaisopetuksen muotoja Ahtiaisen ym. (2011, s. 22) mukaan


Condermanin, Bresnahanin ja Pedersenin (2009, s. 3–5) mukaan onnistuneelle samanaikaisopetukselle on viisi edellytystä: tasa-arvoisuus, vastavuoroinen kunnioitus, jaettu vastuu, jaetut resurssit sekä tarkat yh- teiset tavoitteet. Tasa-arvolla he tarkoittavat sitä, että molemmat opet- tajat ovat tasa-arvoisessa asemassa, kun opetusta suunnitellaan ja toteu- tetaan, eikä ikä, kokemus tai tutkinto saa vaikuttaa opetussuhteeseen. Vastavuoroinen kunnioitus ilmenee esimerkiksi siinä, että kummankin opettajan erityisosaamista kunnioitetaan ja hyödynnetään opetuksessa. Jaettu vastuu viittaa siihen, että opettajat kantavat vastuun opetuksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta yhdessä. Jaettu vastuu tarkoittaa myös sitä, että luokka ei ole toisen opettajan luokka eivätkä oppilaat ole vain toisen opettajan oppilaita, vaan yhteisiä oppilaita. Jaetut resurs- sit tarkoittavat, että sekä ideat että käytännön konkreettiset materiaalit ovat yhteistä omaisuutta ja ne otetaan yhteiseen käyttöön rohkeasti ja avoimesti. Tarkat yhteiset tavoitteet tarkoittavat sitä, että opetuksen ja oppimisen moninaiset tavoitteet suunnitellaan ja määritellään yhteisesti. Vaikka eri opettajilla saattaa olla eri tavoitteita, esimerkiksi erityisopettajalla erityisoppilaiden suhteen, määritellään ja suunnitellaan tavoitteet yhdessä, jotta suunta on yhteinen.

Samanaikaisopettajuutta tai yhteisopettajuutta voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä käytännön pariopettajuuden toteutustavoista.

Pariopettajuus – kiehtova mahdollisuus
Monessa koulussa etsitään rohkeasti käytänteitä, joilla opetus saataisiin vastaamaan yhä paremmin muuttuvaa maailmaa ja sen mukana muut- tuneita lasten tarpeita. Yksi näistä menetelmistä on pariopettajuus. Siitä puhutaan myös yhteisopettajuutena, samanaikaisopettajuutena ja jaettu- na opettajuutena. Perusidea on, että luokassa on kaksi opettajaa. Usein se edellyttää, että kaksi luokkaa yhdistetään. 

Ensimmäisiä tällaisia kokemuksia hankittiin Espoossa jo 1990-luvulla. Vauhdittajana oli tuolloin tilanahtaus. Kouluvirasto maksoi erään koulun ylisuureen toiseen luokkaan kahden opettajan palkat. 2000-luvulla idea yhdessä oppimisesta alettiin nähdä myös pedagogisena ratkaisuna. Tuos- sa samassa koulussa kaksi nuorta viidennen luokan opettajaa ideoi jou- luglögeillä tavallista tiiviimpää yhteistyötä rinnakkaisluokkien välille. Ta- lossa sattui olemaan iso luokkahuone. Rehtori oli suopea, ja sinne muutti seuraavana lukuvuotena hieman yli 50 oppilasta ja kaksi opettajaa.
Kevään ajan opettajat hioivat suurryhmäpedagogiikkaa, joka perus- tui pitkälti viikkoprojektien varaan. Kuudennen luokan aikana suurluok- ka oppi 2000-luvun taitoja: se tutki, teki tuotoksia, suunnitteli ja arvioi omia töitään ja opetusta. Kokemukset olivat hyviä, ja innostus koulussa levisi. Ensin siihen tarttui opettajapari, josta toinen opetti erityisryhmää ja toinen ekaluokkaa. Seuraavana käytänteen omaksui opettajapari, josta toisella oli yleisopetuksen ryhmään integroituna neljä kehitysvammaista oppilasta koulunkäyntiavustajineen. Vuosien aikana mallia on kokeillut tu- sinan verran opettajia. Kaikkien kokemukset olivat myönteisiä. 

Oppilaiden kannalta arvokasta on, että pariopettajuus tuo luokkaan kahden ihmisen tiedot ja taidot. Opetus monipuolistuu ja syvenee, koska omat ratkaisut tulee perusteltua kollegalle. Pariopettajuus pakottaa luokkaan rutiineita, jotka helpottavat lasten ja aikuisten työntekoa.

Pariopettajuus mahdollistaa erilaisten ryhmien muodostamisen luo- kan sisällä. Toinen opettaja voi viedä pienen intohimoryhmän soittamaan bändikämppään, ja muut jäävät opiskelemaan luokkaan. Oppilaat saavat aikuisten hyvästä vuorovaikutuksesta mallia. Odottamaton tilanne, kuten kiusaaminen, ei katkaise opetustilannetta. Oppilaat eivät riehaannu opet- tajan poissaolosta, kun toinen on kuitenkin paikalla. Toisen ollessa poissa toinen on todennäköisesti paikalla ja työskentely voi jatkua niin kuin en- nenkin. Myös sijaisen on helpompi tulla vakituisen opettajan pariksi. 

Lasten kohtaamiseen jää enemmän aikaa. Oppilaat saavat helpommin apua tuntitilanteessa. Toinen opettaa niitä, jotka osaavat, ja toinen pääsee auttamaan niitä, joilla on vaikeaa. Oppilailla on paljon kavereita. Pienissä luokissa on usein erityisesti tytöillä niin sanottua sosiaalista ahtautta. Suu- ressa luokassa voi myös löytää uuden kaverin, jos tulee riita. Oppilas saa luotettavan arvion osaamisestaan, kun arvioijia on kaksi. 

Pariopettajuudesta on iloa myös opettajille. Koulutyön suunnittelu yhdessä on mielekkäämpää. Opettaja oppii paljon kollegalta koko uran- sa ajan. Oma pedagoginen ajattelu kehittyy, kun joutuu perustelemaan ratkaisunsa toiselle. Oppilaantuntemus kasvaa. Toisen opettaessa toisella opettajalla on mahdollisuus tarkkailla luokkaa, oppilaiden keskittymistä, työtapoja ja muun muassa sosiaalisia suhteita. Ongelmia on helpompi rat- kaista yhdessä: asioita näkee laajemmin, kun on kaksi näkemystä, ja taakka kevenee. Ikävämmätkin asiat voi aina jakaa toisen kanssa. Opettajat voivat jakaa mieltymyksensä mukaan ne oppiaineet, joista ovat pääasiallisesti vastuussa. Uusia ideoita voi kokeilla luottavaisemmin. Projektit ja retket on helpompi toteuttaa yhdessä. Eriyttäminen on helpompaa, samoin op- pilasarvostelu. Pariopettajuus helpottaa myös yhteistyötä kotien kanssa. Opettajat jaksavat paremmin; jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu suru kevyempi. 

Tämän koulun opettajilla oli pariopettajuudesta pelkästään myönteistä sanottavaa.
Pariopettajavuosien jälkeen paluu tavalliseksi opettajaksi oli kuin palaisi kivikauteen. Opettajien mukaan onnistuakseen pariopetta- juus edellyttää, että opettajien persoonat sopivat yhteen. Sen tulee myös pohjautua omaan haluun tehdä yhteistyötä toisen kanssa.