Ajatus siitä, että opiskelijat rekrytoidaan toistensa kouluttajiksi on ikiaikainen. Käytöntä tunnettiin jo antiikin Kreikan akatemioissa ja uuden ajan kymnaaseissa.
Itse olen käyttänyt ideaa niin, että tietyissä teemoissa kokeneet kouluttajat on nimitetty ryhmien johtajiksi, ja nuoremmat kollegat ovat saaneet heiltä käytännön kokemuksesta syntyneitä ohjeita.
Kokeneemmät löytää esim. spectogrammin avulla. Tilaan kuvitellaan jana. Toiseen päähän sijoittuvat ne, joilla ei ole kokemuksia asiosta, about keskelle, jotka ovat kuulleet tai lukeneet asiasta ja toiseen päähään ne, joilla on omia kokemuksia.
Sitten poimitaan esim. neljä kokeneinta, otetaan jako neljään ja kukin mentori saa omat opetuslapsensa, jotka oppivat tekemällä mentorille kysymyksiä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti