lauantai 15. tammikuuta 2011

88: Dialoginen keskustelu

VAIKEISTA asioiosta on vaikea käydä tavallista keskustelua. Tunteet kuumenevat. Dialoginen keskustelu on tällöin mainio työtapa.

Tavanomainen keskustelu

Dialogisen keskustelun vastakohtana on tavanomainen keskustelu. Siinä keskitytään vaarallisesti jonkin näkökannan puolesta puhumiseen. Siinä yritetään murskata tai vähätellä toisten esittämiä mielipiteitä ja ideoita - ja jopa niiden esittäjän persoonaa.


Flickin toimintaohjeita  tavanomaiselle keskustelulle 
- vapaasti tulkinnut Heikkilä & Heikkilä 2001, 61

1. Vähättele ja suhtaudu kevyesti kaikkeen, mitä muut sanovat
2. Kyseenalaista kaikkea sellaista, mitä muut pitävät tosiasioina
3. Kerro muille, että heillä ei ole käytössään tarpeeksi tosiasioita
4. Kerro muille, että heidän esittämänsä tosiasiat ovat puutteellisia
5. Epäile, onko muiden esittämät asiat varmoja ja testattuja
6. Osoita muille heidän tietämättömyytensä
7. Älä ota huomioon kaikkea sitä, mitä muut sanovat
8. Tee johdattelevia kysymyksiä
9. Vaihda puheenaihetta
10. Etsi keinoja, joilla voit neutraloida mielipiteet, esim. ” sitähän tapahtuu kenelle tahansa”


Dialoginen keskustelu

Dialogisessa keskustelussa ei yritetä voittaa ketään. Ryhmässä yritetään yhdessä ymmärtää erilaisia näkemyksiä samasta asiasta. Dialogissa kenenkään  ei tarvitse olla oikeassa. Omia näkemyksiä ei tarvitse puolustella, mutta perustelut  auttavat paremmin ynmärtämääbn  toisiamme.

Jotta dialogi onnistuu, osallistujien on suostuttava yhteisiin pelisääntöihin.
- on oltava valmis huomaamaan, että omissakin ajatuksissa on "mössöä".
- on siedettävä sitä, että kaikki eivät ajattele niinkuin minä itse

Dialogin  tärkeät ydinosaamisalueet ovat:
(Heikkilä & Heikkilä 2001)

1. Kuunteleminen
Kuunteleminen edellyttää  kuuloaistia.Kuunteleminen edellyttää keskinäistä luottamista ja kunnioittamista.  Kuuntele toista toisena

2. Avoimuuden sietäminen
On opeteltava pitäytymään toisten arvostelusta.

3. Omalla äänellä oman ajattelun ilmaiseminen
Pane oma persoonasi likoon. Uskalla puhua omana itsenäsi, tuo esille oma äänesi.
Jokaisella on lupa valita oma osallistumisaktiivisuutensa s 190

Eräitä Flickin ( 1998) ohjeita, kuinka voi psyykata itseään dialogiin

1. Rauhoitu, rentoudu. Sinulla ei ole mitään menetettävää dialogissa. Toisen ymmärtäminen ei tarkoita, että sinun täytyy ruveta ajattelemaan samalla tavalla. Ota  kuulemasi vastaan  sanojan totuutena.
2. Lykkää kritiikkiäisi, jotta voit olla avoin kaikelle kuulemallesi
3. Kuuntele osallistuvasti ja ihmettelevästi
- reflektoi- älä reagoi
- älä etsi virheitä älälä suunnittele  vastatodisteita.
4. Kysy, pyydä lisäselvitystä mm. siitä, miten kertoja on päätynyt esittämäänsä näkemykseen
5. Kuuntele enemmän kuin puhut
6. Tarkista, että olet ymmärtänyt oikein
7. Kysy avoimia kysymyksiä- ei johdattelevia.
8. Tuo omalla vuorollasi esiin omat  ideasi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti